Ignition

Kaksi pelaajaa, yksi näppäimistö, ja aina joku päätyy tunkemaan kyynärpäänsä naamallesi. Sitä oli Ignition pähkinänkuoressa, eikä se jotenkin koskaan tuntunut syyltä lopettaa pelaamista.

Virgin Interactive julkaisi tämän vuonna 1997 PC:lle, ja se putkahti ilman suurempaa meteliä keskelle täpötäyttä ylhäältä kuvattujen kilpapelien markkinaa. Idea oli suoraviivainen: valitse ajoneuvo, valitse rata ja yritä olla linkoamatta seinään viidettä kierrosta peräkkäin. Radat kulkivat viidakoiden, lumikenttien ja kourallisen muiden ympäristöjen läpi, mikä piti visuaalisen ilmeen vaihtelevana teeskentelemättä koskaan olevansa vakava simulaatio. Kukaan ei ollut täällä realismin takia. Autot käyttäytyivät kuin saippua märällä lattialla, ja juuri se oli pointti.

Fysiikka oli löysää ja tarkoituksellista — arcadea läpikotaisin. Liu'uit mutkiin, tönäisit vastustajia kaiteisiin ja lensit toisinaan rampilta sellaisella lentoradalla, että et aidosti tiennyt mihin päätyisit. Ajoneuvovalikoima sekoitti tavanomaisia autoja raskaampiin, kömpelömpiin koneisiin, jotka kaartoivat kuin olisivat paheksuneet koko ajatusta. Kunkin tuntuman oppimiseen meni pari kisaa, ja erot niiden välillä olivat kyllin todellisia merkitäkseen. Jaetun ruudun moninpeli oli se, missä peli löysi parhaan versionsa itsestään. Yksinpeli oli olemassa, mutta se oli lähinnä harjoittelua riitelyä varten.

Sen Ignition sai oikein, että tahti oli kohdallaan. Kisat olivat niin lyhyitä, ettei häviö kirvellyt pitkään, ja kaoottinen fysiikka tarkoitti, että huonosta lähdöstä saattoi toipua onnekkaalla kimmokkeella kilpailijan puskurista. Se ei ollut syvällinen. Se ei yrittänytkään olla. Vuonna 1997, jonkun vieressä istuen samalla näppäimistöllä, se riitti täsmälleen. Peli ei ole vanhentunut klassikoksi — ratojen kirjo käy ohueksi jonkin ajan päästä, ja yksinpelin tekoälyllä on hidastetöyssyn persoonallisuus — mutta ydinkierre toimii yhä, jos saat houkuteltua jonkun pelaamaan vierellesi.

Nykyään se pyörii hyvin DOSBoxissa ja sen oppii noin neljässä minuutissa. Jos vieressäsi on joku, joka suostuu jakamaan näppäimistön, se tarjoaa yhä sitä tiettyä pienen panoksen kaaosta, jota varten se rakennettiin. Jos pelaat yksin, iltapäivän voi käyttää paremminkin. Ignition tiesi mitä se oli: bilepeli laatikossa, myytynä tiistai-illalle, jolloin kukaan ei jaksanut ajatella liikaa.