Ports of Call

Ports of Call on niitä 1980-luvun lopun simulaatioita, jotka muuttivat päättäväisen epäglamourisen aiheen – rahtilaivavarustamon pyörittämisen – oudon mukaansatempaavaksi. Alun perin Amiga-hitti ennen DOS-versiotaan, se asettaa sinut vastaperustetun merenkulkuyhtiön omistajaksi. Aloitat vaatimattomalla kassalla, ostat rahtilaivan tai pari ja lähetät ne sitten maailmankartalle kuljettamaan lastia satamien välillä, punniten jatkuvasti rahtaushintoja polttoainetta, miehistön palkkoja, vakuutuksia ja alati läsnä olevaa myrskyjen, konevikojen tai merirosvouden riskiä vasten.

Parhaiten ihmiset kuitenkin muistavat satamaosuuden. Sen sijaan, että saapumiset ratkaistaisiin valikkoklikkauksella, peli pudottaa sinut ruorin taakse lyhyeen arcade-tyyliseen telakointiminipeliin, jossa alusta ohjaillaan satamaan tuulta ja virtauksia vastaan. Se on pieni yksityiskohta, mutta se rikkoi taulukkolaskentamaista hallinnointia ja antoi kokonaisuudelle persoonallisuutta, joka aikakauden puhtaista taloussimulaatioista puuttui. Ulkoasu nojasi oikeiden laivojen ja satamien digitoituihin valokuviin, mikä tuntui tuolloin aidosti eksoottiselta.

Se ansaitsee tunnustuksen myös hot-seat-moninpelistään, jossa useampi laivanvarustajan alku sai vuorotellen rakentaa kilpailevia laivastoja. Nykyään se on hitaampi ja harkitsevampi kokemus kuin modernit tycoon-pelit, ja hallinnointikerros on myöhempiin mittapuihin nähden melko ohut, mutta numeroiden pyörittelyn ja tuon käytännönläheisen telakointikikan yhdistelmä antaa sille yhä omaleimaista viehätystä, joka on tutustumisen arvoista.