Sanovat, että avaruusstrategia täytyy olla monimutkainen ollakseen älykäs. Imperium Galactica vuodelta 1997 otti sen hiukan liian vakavasti. Tämä unkarilainen GDL Systemsin tuotanto tuo mukanaan niin paljon vaihtoehtoja, että uudet pelaajat eksyvät pahemmin kuin tutkimusalus mustaan reikään.

Se on kunnianhimoinen sekoitus globaalia strategiaa ja avaruusimperium-johtamista. Rakennat omia planeettoja, tehtaita, laivastoja, miehität järjestelmiä ja puolustaudut vihollisia vastaan. Kaikki samanaikaisesti — siirtomaa-talous, teknologinen kehitys, diplomaattiset liikkeet, sotilaalliset operaatiot. Peli antaa sinulle käännössanakirjan ja sanoo: "Nyt pelaa." Valikot ovat yhtä tiheitä kuin tekniset spesifikaatiot, teksti pieni ja ilmeettömän harmaata.

Pelaaminen sinänsä ei ole huono, vaan rasittavaa. Ohjaat taloutta ja laivaston rakentamista kymmenien ikkunoiden läpi. Taistelujärjestelmät toimivat enemmän tilastoilla ja etäkomennoilla kuin taktiikan pohjalta. Proseduraalinen lähestymistapa on omansa — teet päätöksiä ja odotat näkeväsi, kannattiko se — mutta viiden tunnin jälkeen tiedät jo, että pelin muistiinpanojen pitäminen ei ole ihanteellinen tapa nauttia siitä. DOS:ssa tai selaimessa se jää rimpuilemaan ilman aika-kiihdytystä. Odottaminen on osa designia, ja se on ikääntynyt kaikkein huonoiten.

Silti — ja tämä on olennaista — Imperium Galactica oli silloin ja on yhä kunnianhimon symboli. Pelejä avaruussivilisaatioiden johtamisesta ei yhdeksänkymppujen luvulla juuri löytynyt. Tämä peli näytti väistämättömästi, että strategia saattoi olla yhtä monimutkaista kuin kehittäjä uskaltoi tehdä. Master of Orion tai StarCraft olivat yhden istunnon pelejä; Imperium oli kotiin otettavaa läksyä, jonka piti opetella.

Nykyään järkevä on pelata sitä, jos nauttii numeroista, kaavioista ja tiedosta, että näyttö numero 7 tehdyllä päätöksellä on vaikutus voittoihin näytöllä numero 14. Se seisoo omillaan — ja ei armottele.