Kaksi osapuolta, ei kuukausimaksua, ja hahmomallit, jotka näyttivät siltä kuin joku olisi puristanut G.I. Joe -figuuria, kunnes sen pää kaksinkertaistui. Sellainen oli Battlefield Heroes vuonna 2009 — EA:n yritys ratsastaa free-to-play-aallolla ennen kuin ala täysin ymmärsi, mitä free-to-play oikeasti tarkoitti.

Lähtöasetelma oli riittävän yksinkertainen. Nationals vastaan Royals, sarjakuvamainen tulkinta toisesta maailmansodasta, jossa kenenkään ei ollut tarkoitus tuntea syyllisyyttä mistään. Kolmannen persoonan räiskintä, luokkapohjaiset joukkueet, valtaa ja pidä -karttoja suoraan Battlefieldin DNA:sta. Sävy oli jossain lauantaiaamun piirrossarjan ja sellaisen propagandajulisteen välissä, jonka oli piirtänyt joku, jonka mielestä koko sotahomma oli melko hupaisaa. Ei kampanjaa, ei mainitsemisen arvoista tarinaa — vain moninpeliä, koko päivä, joka päivä.
Kolme luokkaa kattoi perusasiat: sotilas, joka ampui asioita, kommando, joka ampui asioita hiljaa, ja konekivääriampuja, joka imi luoteja samalla kun ampui asioita äänekkäästi. Itse ampuminen tuntui löysältä tavalla, joka oli osittain tarkoituksellista ja osittain vain sitä, miten selainläheiset pelit tuohon aikaan pelasivat. Kyvyillä oli jäähtymisajat, kokemus tihkui sisään otteluiden jälkeen, ja hahmosi vahvistui hitaasti. Se toimi riittävän hyvin pitääkseen sinut mukana vielä yhden kierroksen. Ongelma saapui, kun EA huomasi, että "free-to-play" saattoi tarkoittaa "ilmaista, kunnes haluat kilpailla tosissasi", ja kosmeettiset esineet alkoivat vuotaa varsinaisiin tilastoihin. Tuo tietty suunnitteluratkaisu vanheni suunnilleen niin kuin odottaisikin.

Mitä Battlefield Heroes todella teki oikein, oli tunnelma. Kartoilla oli persoonallisuutta. Ääniefektit olivat napakoita ja hieman naurettavia. Ylisuuressa kypärässä juokseminen ragtimea muistuttavan ääniraidan soidessa taustalla oli erityislaatuisen viehättävää tavalla, jota useimmat aikakauden räiskinnät eivät edes yrittäneet. Se ei yrittänyt olla Call of Duty. Hetken ajan tuo pidättyvyys tuntui virkistävältä. EA sulki palvelimet vuonna 2015, ja rehellisesti sanottuna niiden kuuden vuoden aikana hiipinyt pay-to-win luultavasti teki hyvästeistä helpompia kuin niiden olisi pitänyt olla.

Nykyään Battlefield Heroes elää yksityispalvelinten herätyksissä, joita pitävät hengissä ihmiset, jotka muistavat sen lämpimämmin kuin sen viimeiset kuukaudet ansaitsivat. Jos löydät sellaisen pyörimässä, se on tunnin arvoinen uutuudenviehätyksen vuoksi — visuaalinen tyyli kestää yhä paremmin kuin useimmilla aikalaisillaan, ja on jotain aidosti miellyttävää toisen maailmansodan räiskinnässä, joka ei ota itseään vakavasti hetkeäkään. Älä vain odota tasapainoa. Alkuperäiset kehittäjät lakkasivat välittämästä siitä kauan ennen kuin valot sammuivat.