Super Bubble Mania

Jos pidät Bubble Bobblesta tai Puzzle Bobblesta, Super Bubble Mania yrittää olla se halpa jatko-osa. Keskeinen ero? Täällä kaikki ei toimi niin kuin pitäisi. Se on DOS-pulmapelityyppiä, jossa ammut värillisiä palloja eriväristen pallojen päälle ja yrität poistaa ne ryhmittelemällä ne kolmen ja suurempiin ryhmiin. Kuulostaa tutulta, koska tätä perusrakennetta ei keksitty yhdeksänkymmentäluvun alussa – se on muunnelma teemasta, joka ulottuu kahdeksankymmentäluvulle asti.

Pelaat yleensä ruudun yhdestä kulmasta, jossa käännät ja ammut. Yksittäisillä kentillä on erilaisia muotoja ja esteitä, pallot kasaantuvat ja painavat sinua kohti. Mekaniikka on klassista ajan ja tilan jongleerausta, jossa yksi virhe muuttuu nopeasti romahtavien pallojen lumivyöryksi. Ohjaus on yksinkertainen, paitsi että tarkkuus katoaa hälinässä – sitä ei ole suunniteltu saamaan sinua tuntemaan itseäsi tarkka-ampujaksi, pikemminkin joksikin, joka heittelee tavaraa taaksepäin ja toivoo parasta.

Mitä siitä puuttuu verrattuna saman konseptin parempiin versioihin? Energiaa. Pallot putoavat ilman oikeaa painoa, animaatiot ovat huolimattomia, ja pelin tunnelma on enemmän ”joo, tuo on peli” kuin mitään, mikä ottaisi otteeseensa. Äänet ovat toimivia, ei muuta. Tuon ajan DOS-grafiikka on keskinkertaista – ei ruma, mutta ei mukaansatempaavakaan. Värit ovat vain siellä, jotta huomaat, mikä pallo on mikä.

Perusongelma on yksinkertaisuus ilman syvempiä kerroksia. Et tunne, että peli kasaisi vauhtia, opettaisi sinulle uusia temppuja tai yllättäisi sinut. Kun olet pelannut hetken, tiedät, mihin voit asettua mukavasti ja mihin et. Muut ajan pulmapelit yrittivät kokeilla jotain – tämä ei. Se on pelkkää saman tanssin toistoa, jonka jokainen jotain vastaavaa kokeillut jo tuntee.

Entä nykyään? Jos haluat käyttää muutaman minuutin johonkin rauhalliseen DOSBoxissa, Super Bubble Mania menettelee. Se ei ole huono – se pelaa sujuvasti, kentät vaikeutuvat vähitellen. Mutta se ei ole syy ryhtyä metsästämään sitä erikseen. Sen ajan parempia pulmapelejä on, ja nekin pelaavat paremmin, kun käynnistät ne virtuaalikoneessa. Jos kuitenkin tunnetummat nimikkeet väsyttävät – olivatpa ne ärsyttävän vaikeita saada käyntiin tai pelattavuus laahaa kuin raskaissa saappaissa kävely – tämäkin käy.