Sotilas ilman käskyjä hukkuu viidakossa. Kovaa torvia kuuluu, vihreää ainesta kaikkialla, ja sinun on tehtävä jotain — selviytyä ja voittaa. Conflict in Vietnam on 1980-luvun puolivälistä peräisin oleva strategiapelin yritys Vietnamin sodasta, jossa olet vastuussa yksiköistä, jotka sinun on johdattava kartalla ja pidettävä elossa.

Se on vuoropohjainen taktiikkasimulaattori, jonka kartat esittävät erilaisia Vietnamin viidakon maastotyyppejä — viidakkoa, kyliä, järvialueita. Siinä on aikakauden klassisia elementtejä: yksikköluettelo, näkyvyys maastosta riippuen, jotain kaltaista tappioita ja moraalia. Tavoite on suoraviivainen — eliminoi vihollisyksiköt, suojaa omia yksiköitäsi ja suorita kartan tavoitteet. Grafiikat ovat pseudo-fotorealistisia, mikä näytti mullistavalta 1980-luvulla. Värit ovat lähes kivuliaasti kyllästetyistä, maasto muistuttaa sumennettuja kamerakuvia.
Pelimekaniikka on melko vaikea omaksua. Peli ei selitä paljon siitä, kuinka ohjaimet oikeasti toimivat. Liike on hidasta, vaikka sen pitäisikin olla pelijärkevää — kun lähetetään ihmisiä avoimen maan yli, he putoavat kuin kärpäset. Pitkän kantaman ampuminen ei ole tarkkaa; se riippuu kulmasta, maastosta, säästä. Joskus saat tunteen, että pohja on genialinen — liian realistinen ollakseen hauskaa — ja sitten ymmärrät, että se on vain se, että käyttöliittymä ei toimi intuitiivisesti. Ohjaimet ovat hitaat ja ikävät.
1980-luvun puolivälissä nämä kunnaittelu olivat ihailtavia. Sodan simulaattori yrittää olla rehellinen, eikä se ylistä sotaa. Mutta juuri se tekee siitä nykyajan standardeilla — ja osittain myös silloisten standardien mukaan — enemmän ikäväksi kuin kokemukseksi. Sen pelaaminen on vaikeaa ei siksi, että se on vaikeaa, vaan siksi, että aikakauden tekniset rajoitukset (hidas prosessori, vaatimaton näyttöjen laatu) yhdistyvät heikon käyttöliittymän suunnitteluun. Pelaaminen nostaa stressitasoasi, mutta se on negatiivista stressiä — turhautumista siitä, että et ymmärrä, mitä pitäisi tapahtua.
Nykyään pelaat sitä pääasiassa nostalgiasta tai uteliaisuudesta siitä, miltä strategia näytti PC:llä. Se toimii hyvin DOSBoxissa, kartat ovat valmiina, mekaniikat voidaan lopulta ymmärtää, jos satut tutkimaan niitä vähän. Se ei ole peli, jota pelaat hauskuudesta — se on enemmänkin historiallinen artefakti, rekisteröinti siitä, kuinka luojat ajattelivat sotaa ja matematiikkaa 1980-luvun lopulla. Simulaatio- ja strategiapelien harrastajille se on mielenkiintoinen mosaiikki, joka kertoo sinulle enemmän ohjelmoinneista silloisen ajan kuin sodasta itsestään.