Kahden pelaajan välinen kanuunapeli, jossa koko strategia tiivistyy kahteen asiaan: kulman ja voiman säätöön. Ei grafiikoita, ei menua, vain kahden pisteen koordinaatit ruudulla ja matemaattinen totuus, kun laukaus lentää ilmaan.

Artillery syntyi 1982, aikana jolloin IBM PC oli vielä eksoottinen koneisto toimistoihin. Portlandin tietokonekerho ei odottanut, että firma rakentaisi heille pelejä – he tekivät ne itse. Tuloksena oli primitiivisen näköinen, mutta logiikaltaan täysin kelpaava duelipeliä kahden pelaajan väliselle. Yksi ampuja, toinen odottaa, sitten vaihtuvat roolit. Jokainen yritys ratkaistaan kolmen luvun syöttämisellä ja fysiikan laskemisella.
Pelimekaniikka on karski. Säädetään kulmaa, säädellään voimaa, laukotaan. Vastustajan kanuuna on jotkut ruudun koordinaatit jossakin kulmassa. Tuuli vaikuttaa lentorataansa, maahan kasautuneet kraateri muuttavat pelikentän topografiaa. Seuraavalla kierroksella sama peli, mutta kentällä on jo arpia. Täydellinen, täysin deterministinen fysiikka – ei satunnaislukuja, ei tekoälyä, vain kaksi ihmistä ja matemaattiset säännöt.
Muistamme Artillery siksi, että se oli yksi ensimmäisistä, joka osoitti: pelihaluja ei tarvitse Hollywood-budjettia eikä suuria yrityksiä. Kaksi piirimerkintöä ja kaava olivat riittävät. Se loi koko genren, joka jatkui vuosikymmenten ajan aina mobiilisovelluksiin saakka. Worms, Scorched Earth, kaikki nuo myöhemmät pelit olivat samasta verisuonesta.
Tänään se näyttää täysin murusta. Tekstipohjainen, yksivärinen, ilman animaatioita. Vaikea pelata pitkään, jos et ole sadan prosentin kiinnostunut puhtaasta pelimekaniikasta. Mutta jos haluat nähdä, mistä kaikki alkoi – jos kunnioitat ajatusta, jonka harrastajat koodisivat MS-DOS:een ilman palkkaansa – silloin Artillery on pieni monumentti. Se on peliksi yksinkertaisin muodossaan: haaste, geometria ja kaksintaistelu.