Magus - 2nd edition

Kun avaat Magus-pelin ilman ennakkotietoja, odotat jotakin Wizardryn tai Ultiman kaltaista. Sitten huomaat pitäväsi kädessäsi epäselvää point-and-click RPG:tä, jonka luojista kukaan ei välittänyt tarpeeksi niiden virallisesti luetteloinnille.

Se on klassinen dungeonrawler, jossa luot hahmon, laskeudu outoja olentoja vastaan ja keräät esineitä. Peliä pelataan ensimmäisen persoonan näkökulmasta, liikkuen ruudukoilla neliö neliöltä, aivan kuten kahdeksankymmenellä tehtiin. Valikko ulottuu näytön alaosan kolmannekseen, jokainen napsautus siirtää sinut yhden neliön eteenpäin. Tummat värit, pikseligrafiikka, jota ei voi kauniiksi kutsua — se on toiminnallisesti rajua, kuin joku olisi ottanut mallin unohdetusta enginesta ja ladannut kuvat siihen ilman erityistä tyyliin panostamista.

Pelaaminen on toistuvaa, mutta omalla tavallaan hypnoottista. Omistaudut napsautteluun melkein meditatiivisesti. Äänet ovat minimalistisia, silloin tällöin hiljainen ääni, kun kohtaat olennon. Ei dialogia — kohtaat jotain ja joko taistelit tai otat saaliit. Ilmapiiri ei ole pelottava, se on enemmän tyhjä. Taistelu on kysymys hyökkäysnapista klikkaamisen, animaation odottamisen ja sen uudelleentekemisen suhteen. Se ei ole erityisen älykäs, mutta se tarttuu sinuun. Tasohinta on tylsä, dungeonit eivät juuri poikkea toisistaan.

Magus on yksi niistä peleistä, joita kukaan ei ajattelisi tehdä nykyään. Jopa yhdeksänkymmenillä se oli marginaalitietue ihmisille, jotka pelasivat kaikkea. Nykyään vain joku, joka on kiinnostunut siitä, miltä unohdetun ohjelmiston näytti kaudelta, jolloin kustantajat eivät varaa rahaa asianmukaiseen mainostukseen, voisi antaa sille mahdollisuuden. Se ei ole Ultima eikä Wizardry. Se ei ole edes niin outo, että sillä olisi maanalainen luonne.

Jos ajat sitä emulaattorissa tai selaimessa, olet joku, joka haluaa kokeilla jotakin tarkoituksella unohdettua. Peli pelitään, siirtää sinut syvemmälle dungeoniin ja päästää sinut taas ulos. Tunnit kellarissa, jotka eivät opeta sinulle mitään ja antavat sinulle mitään — paitsi outo rauha ja tietoisuus siitä, että olet nähnyt videopelinkehityksen kaukaisen rajan, jossa monet ihmiset eivät esitä kysymyksiä ja tekevät vain asioita haluamallaan tavalla.