Vuosi 1992, ydinsodan jälkeiset tuhotut maailmat ja neljä fraktiota taistelemassa sivilisaation jäänöksistä. Kuulostaa skenaariolta, jota myytäisiin tänään AAA-pelinä viidelläkymmenenellä eurolla — silloin se oli tusina pikseliä levykkellä QQP:n julkaisemana.

Battles of Destiny Holistic Designilta on vuoropohjainen strategiapeli ydinsodan jälkeisessä maailmassa. Ei fantasiaelffejä, ei historiallisia taisteluita — vain palanut planeetan kartta ja useat fraktiot, jotka päättivät, että selviytyminen ei riitä, ne haluavat hallita myös. Valitset yhden kahdenkymmenen-plus pelialueista, asetet vastustajien määrän, ja sitten sukelsit vuoropohjaisen painotaiston hallinnasta sivilisaation jäänöksistä.
Peli pohjautuu klassiseen vuoropohjaiseen fundamenttiin — yksiköt, liike, taistelut, talous. QQP julkaisi vuoropohjaisista strategioista massoissa silloin, ja Battles of Destiny sopi varsin tarkasti heidän kataloogiin. Karttavalinta antoi pelille kunnollisen uusintatarjontaa aikakaudella, jolloin sitä ei pidetty itsestään selvyytenä. Moninpeli yhdellä tietokoneella — tyypillinen hotseat-peli — oli bonus, joka teki että muistan tämän pelityypin jopa talvella, kun ulkona satoi ja ketään ei huvittanut mennä ulos. Ohjaimet olivat suoraviivaiset, käsikirja välttämätön, käyttöliittymä yhtä tervetullut kuin veroilmoitus.

Se, mikä ikääntyi pahiten, on visuaalinen puoli — ja sanon niin jollaisena, jolla on sentimentaalinen kiintymys VGA-palettiin vuodesta 1992. Battles of Destiny ei ollut visuaalisesti hämmästyttävä edes silloin. PC-kaiutinten äänikomponentti oli toimiva, Sound Blaster nosti sen siedettävyyteen. Vahva puoli oli kuitenkin asetus — jälkiapokalpyptinen pelimaailma oli varsin harvinainen vuoropohjaisissa strategioissa silloin, useimmat kilpailijat menivät keskiaikaiseen tai sci-fi-avaruusteemaan. Tämä peli meni muualle, ja se merkitsee jotakin.

Nykyään Battles of Destiny sopii kaikille, jotka haluavat muistutukseksi siitä, miltä vuoropohjaiset strategiat näyttivät ennen kuin Civilization II saapui ja asetti rimaa eri tavalla. Se ei ole mestariteoksia, mutta se on rehellinen genretuotanto ajaltaan — ilman turhaa kuollutta painoa, tarpeeksi karttoilla pitääkseen sinut viihdytettynä muutaman illan ajan. Ajat sen selaimen kautta DOSBoxissa ilman vaikeuksia, ja jos sinua kiehtoo, miten pelien suunnittelu näytti yhdeksännenkymmenennen luvun alussa, se on pätevä historiallinen dokumentti.