Wrecked - A Psychedelic Adventure

Jotkut pelit eivät tarvitse tarinaa sanoakseen jotain. Wrecked: A Psychedelic Adventure vuodelta 1993 pudottaa sinut DOS-tasoloikkaan, joka näyttää siltä kuin joku olisi syöttänyt kaleidoskoopin tehosekoittimen läpi ja painanut renderöi. Se ei ole valitus. Se on koko pointti.

Nimi tekee juuri sen, mitä lupaa. Kyseessä on sivuttain vierivä tasoloikka käärittynä visuaaliseen estetiikkaan, joka sijoittuu jonnekin varhaisen rave-lentolehtistaiteen ja kuumehoureen väliin, jonka mieluummin unohtaisit. Alaotsikon "psychedelic" ei ole markkinointihöttöä — ympäristöt nojaavat voimakkaasti abstraktiin, hämmentävään suunnitteluun, mikä vuonna 1993 oli joko rohkean kokeellista tai vain halpaa, riippuen siitä kuinka armollisella tuulella olet. Luultavasti vähän molempia.

Pelattavuus itsessään on sitä, mitä aikakauden halpis-DOS-tasoloikalta voi odottaa: hyppää, väistä, selviydy. Ohjauksessa on se hieman raskas, peruuttamaton tuntuma, jossa aloitat hypyn ja katselet sitten avuttomana, kuinka fysiikka viimeistelee lauseen ilman sinua. Ajoitus ratkaisee, eikä peli pitele kädestä sen suhteen. Viholliset ovat outoja, osuma-alueet toisinaan kyseenalaisia, ja vaikeuskäyrä perustuu vähemmän suunnitteluun ja enemmän toistoon, kunnes lihasmuisti astuu peliin. Ajanjaksolle tyypillistä tavaraa.

Se, mikä pitää Wreckedin muistissa, ei ole mekaaninen loistokkuus. Se on tunnelma — se erityinen myöhäisillan DOS-energia, jossa ruutu välkkyy, PC-kaiutin jauhaa jotain, mikä teknisesti ottaen kelpaa musiikiksi, etkä ole aidosti varma, onko pelin tarkoituskin näyttää näin hämmentävältä vai onko vika näytössä. Tuo monitulkintaisuus oli 90-luvun alun sharewaressa melkeinpä ominaisuus. Kukaan ei kirjoittanut suunnitteludokumentteja. Asioita tapahtui, ja joskus ne olivat outoja juuri oikealla tavalla.

Nykystandardeilla se on karkea. Aikoinaan rohkealta tuntunut visuaalisuus näyttäytyy nyt 90-luvun alun leikekuvakaaokselta, eikä tasoloikkiminen ole saanut lisää sulokkuutta iän myötä. Mainitsemisen arvoista tallennusjärjestelmää ei ole, ei tarttumapintaa tarjoavaa tarinaa, ja koko juttu voi tuntua loppuvan ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Mutta sellainen tämä laji on. Näitä pelejä ei suunniteltu koettaviksi viikkojen ajan — ne rakennettiin yhtä iltapäivää, kopioitua korppua ja uhkarohkeaa vetoa varten.

Jos siedät yhtään DOS-ajan tasoloikkien rosoisempaa päätä, Wrecked on kahdenkymmenen minuutin arvoinen selaimessa jo pelkästään nähdäksesi, mitä "psykedeelinen" tarkoitti PC-pelille vuonna 1993. Se ei ole kadonnut klassikko. Se on aito kuriositeetti — sellainen, joka saattoi syntyä vain siinä tietyssä ikkunassa, jolloin kotitietokoneet olivat tarpeeksi tehokkaita ollakseen outoja eikä kukaan ollut vielä oikein keksinyt sääntöjä.