Wormeli

Kun matelet peliä, jonka ainoa sääntö on "älä törmää", silti silä tulee surullisen lyhyt henkähdys — se on Wormeli. Vuoden 1999 finlantilainen arkadilelu, joka ottaa tunnetun Nibbles-muotin ja paisuu sen neljän pelaajan kaaokseksi, joka ratkotaan näppäimistön avulla ja pienellä silkkaa hermoksi juoksevalla tuurilla.

Periaate on yksinkertainen: ohjaat madonpalaa, joka kasvaa joka sekunnilla. Näytöllä liikkuu jopa kolme muuta madoa — joko oikeat pelaajat tai tekoäly, jos haluat säästää ystävien tunteet. Jokainen törmäys seinään, vastustajaan tai omaan häntäänsä lopettaa pelin sinulle. Taso on täynnä neljännestuumaa, mikä tekee liikkeestä sekä tarkkaavaisuutta vaativaa että hermoja kirpaisevan epäystävällistä.

Tekniikka on puhdasta DOS-sukupolvea: VGA-värit, joita ei nähdä monilla nykyisillä näytöillä ilman säätöjä, ja näppäimistöhallinta, joka toimii tai ei — riippuen siitä, minkä näppäimen painoit kolmannen kerran. Peli ei ole hidas, vaan sitkeä. Jokaisen yrityksen jälkeen haluaisit vain yhtä uutta peliä, mutta tietät, että seuraava on entistä rasittavampi.

Wormeli ei ole varsinaisesti klassikko, vaan pikemmin pelkkä aika. Se kuluttaa muutaman tunnin kesken iltaa, ei enempää. Grafiikka on tosiaankaltainen pienistä neliöistä koostuva sekamelska, ja äänet? Hyppää tyypilliset elektronisen pelikellon töttöt. Kaikki on kuten siihen aikaan piti olla: kylliksi, kunhan peli itsessään vetää.

Tänään Wormelista tulee naurettavan lyhyt kokemus nostalgiahunningolla, jos ohjelmointi kiinnostaa sinua tai haluat nähdä, miten finlantilaiset tekivät verkkopelinsä 1990-luvulla. Selaimessa se kulkee, kahtena pelaajana se on siedettävämpi, kuin yksin vastaan tekoälyä, ja se on vapaa. Ei se ole elämää muuttava kokemus, mutta se on olemassa.