Mormels II: De schat van Toet Chaman

Kun käynnistyksen yhteydessä ruudulle ilmestyy hauska animaatio ja iloinen melodia, tiedät, että edessä on jotain Doomia kevyempää. Mormels II: De schat van Toet Chaman on hollantilainen pulmaseikkailu yhdeksänkymmenluvun lopulta, joka ei koskaan saavuta maailmanlaajuista mainetta, mutta pitää paikkansa pienen innostuneiden piirin keskuudessa.

Kyseessä on point-and-click-pulmapeli, jossa tavoitteesi on yksinkertainen — auttaa pientä hahmoa (tai olentoa, muisti ei enää tarkasti pidä yksityiskohtia) selvittämään erilaisia esteitä ja pääsemään aarteen luo. Peli tapahtuu värikkäässä, piirretyssä 2D-grafiikassa, jossa on palanen vanhaa arcade-viehätystä. Maailma koostuu pienistä huoneista ja kohtauksista, joita yhdistävät lasten sarjakuvaksi tyylitellyn tarinan sirut.

Pelaaminen on ennen kaikkea oikean toimintajärjestyksen etsimistä. Otat jotain, käytät sitä johonkin toiseen, ja se avaa tien eteenpäin. Tämä ei ole Maniac Mansion, vaan kevyempi ja lineaarisempi. Ohjaus toimii kuin LucasArtsin klassikoissa — hiiri, vasen klikkaus tutkii, oikealla otat. Paikoin tulee vastaan vitsi, joka on samalla ratkaisun avain. Peli ei pakota sinua aivoriiheen, mutta ei myöskään tarjoa kaikkea hopeatarjottimella. Tahti on rauhallinen, ei aikapaineita.

Nykyisestä näkökulmasta kyse on kuriositeetista — ei loistavasta mutta sympaattisesta. Grafiikka kestää, dialogit ja pulmien logiikka ovat kunnossa, tuntuu vain siltä, että kyseessä oli pienemmän studion projekti, jolla ei ollut budjettia suureen mainontaan. Se on vanhentunut paremmin kuin moni aikalaisensa, koska se ei yrittänyt tavoitella fotorealismia. Se pysyi uskollisena tyylittelylleen.

Nykyään pelaat sitä, jos pidät vanhan koulukunnan point-and-click-peleistä ilman dramaattista juonta ja stressiä. Se ei ole elämää muuttava kokemus, mutta kaksi kolme tuntia miellyttävää klikkailua kelpaa. On huonompiakin tapoja viettää aikaa retropelien parissa. Ja jos synnyit Hollannissa ja sinulla oli se lapsena, se on sinulle hiljaista, outoa hellyyttä.