Boulder Dash VI

Kun painat joystickia ensimmäisen kerran, Boulder Dash VI osoittaa, miksi tämä sarja oli joskus merkittävä. Kivet putoavat, timantit kimaltelevat, ja sinun täytyy liikkua oikeaan suuntaan juuri oikealla hetkellä. Spectrum-versiossa vuodelta 1992 tämä yksinkertainen premissi riittää noin kolmeksi tasoksi, kunnes huomaat, että jotain on mennyt pieleen.

Kyseessä on klassinen logiikka-action-hybridi, jonka juuret ulottuvat 1980-luvulle. Olet maanalaisessa kaivoksessa, ympärilläsi putoavat kairaat ja kivet, ja sinun pitää kerätä tarpeeksi timanteja poistuaksesi tasolta. Seinät, liikkuvat vihollaiset ja painovoimamekaniikka muodostavat palapelin: miten pääsen pisteeseen A pisteeseen B ilman, että minut litistetään? Teoria on loistava. Käytäntö on Spectrumilla tyhjempi kuin pitäisi.

Tämä versio tuntuu kuin se olisi pyyhisty nopeasti päälle. Grafiikat ovat kömpelön suurikokoiset, animaatiot hidastelut kuin talvisella dieselillä, ja pelinsyöttö reagoi sillä tavoin, että käsky ja niiden toteutuminen tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Empatia pelaajaa kohtaan näyttää olevan nolla. Yhdellä epäonnistuneella hyppyllä menetät minuutteja työtä; kuolleet silmät katsovat peliä, joka ei kuuntele, mitä haluat tehdä.

Muissa Boulder Dasheissa oli särmää, nopeutta, jopa huumoria. VI tuntuu kuin sarja olisi menettänyt intohimonsa. Tasot toistavat itseään, vaikeustaso nousee liian jyrkästi, eikä ole hetkeä, jolloin tuntisit olevasi hallinnassa. Peli tuntuu rankaisevalta epäonnistuneista kokeista, ei sitä, että oppaisit uusia tempoja.

Boulder Dash VI on muistutus siitä, että numerot sarjissa eivät takaa laadun kasvua. Jos haluat tämän pelilajin tappavaa yhdistelmää logiikkaa ja refleksejä, palaa alkuperäisiin teosten, tai etsii muita klooneja, joissa peli kuultelee. Tämä versio odottaa vain niitä, joilla on erityinen kiintymys Spectrum-kotiin, eikä heidän ajalleen.