F-117 Stealth Fighter

Ei tutkakaikua. Ei mainitsemisen arvoista moottorin ääntä. Ylität rajan yöllä, eikä maa allasi aavista sinun olevan siellä. MPS Labsin F-117 Stealth Fighter osuu tuohon tunteeseen jo ennen kuin pudotat ensimmäistä pommiasi.

Peli ilmestyi vuonna 1993, kun F-117A Nighthawk oli vielä puoliksi myytti. Pentagon oli kiistänyt sen olemassaolon vuosia, sitten lähetti sen Bagdadin ylle ja antoi maailman katsoa CNN:ltä. MPS Labs luki tilanteen oikein. Tämä on lentosimulaattori, jonka päälle on rakennettu taktinen kerros — et vain kiinnitä turvavöitä ja lennä, vaan suunnittelet tehtävän, valitset aseistuksen ja reitin, ja elät sitten seurausten kanssa, kun suunnitelma hajoaa aliarvioimasi ilmatorjuntaohjuspaikan yllä.

Itse lentäminen asettuu jonnekin arcaden ja simulaation väliin. Se ei ole Falcon 4.0 -tason rangaistus, mutta se vaatii kunnioitusta. Nighthawk ei ole hävittäjäduellien kone — sen liikehtimiskyky vastaa lievästi ärsyyntynyttä tiiliskiveä — joten opit nopeasti, että selviytyminen riippuu näkymättömänä pysymisestä eikä siitä, kääntyykö kone tiukemmin kuin toinen. Aseet ovat täsmäohjattuja. Asetat kohteen infrapunanäytölle, merkitset, laukaiset ja katsot pommin löytävän tiensä alas. Kun se toimii, se tuntuu kirurgiselta. Kun ei toimi, olet jo kolmenkymmenen kilometrin päässä ja tehtäväraportista tulee epämukavaa luettavaa.

Minkä MPS Labs sai oikein, oli tunnelma. Briiffausruudut, tehtävänsuunnittelukartta, tapa jolla peli kohteli sinua lentäjänä jolla on työ eikä pelaajana joka jahtaa huippupisteitä — kaikki summautui joksikin, joka tuntui vakavalta uuvuttamatta. Grafiikka oli toimivaa ennemmin kuin kaunista, ohjaamo karu, mutta Sound Blasterin äänimaailma myi jännitteen paremmin kuin mikään polygonimäärä olisi voinut. Yksinäinen ääni kuulokkeissa tarkoitti tutkalukitusta. Opit vihaamaan sitä ääntä hyvin nopeasti.

Se on vanhentunut kuten useimmat 90-luvun alun simulaattorit — arvokkaasti ja hieman jäykästi. Käyttöliittymä vaatii kärsivällisyyttä. Käyttöohje ei ollut valinnainen silloin eikä ole nytkään. Osa tehtävägeometriasta tuntuu karkealta verrattuna siihen mitä vuosikymmenen myöhemmässä vaiheessa tuli, ja maassa olevan ilmatorjunnan tekoäly toimii logiikalla, joka nolostuttaisi nykypeliä. Mutta mikään näistä ei tapa sitä, mitä peli oikeasti on: tiukasti rajattu, kylmän sodan krapulafantasia lentokoneesta, jonka olemassaolosta kenenkään ei pitänyt tietää.

Jos olet joskus halunnut ymmärtää, miksi kokonainen teini-ikäisten sukupolvi yhtäkkiä välitti häivetekniikasta, avioniikasta ja laserohjatuista aseista, tämä on kohtuullinen paikka aloittaa. Lataa se selaimeen, lue käyttöohjetta sen verran että tiedät mitä lyhenteet tarkoittavat, ja ylitä raja pimeän tultua. Tutka ei näe sinua. Luultavasti.